Hankkeen kuvaus
Monikulttuurisista taustoista tulevien lasten osuus päiväkodeissa kasvaa jatkuvasti ja samoin kasvaa monikulttuurisen päivähoitohenkilökunnan määrä. Kulttuurien moninaisuus on rikastaa päivähoidon arkea monin tavoin, mutta sen myötä tarvitaan myös uudenlaisia tukitoimia ja toimintatapoja arkeen. Sekä monikulttuurisista taustoista tulevat että kantasuomalaiset lapset, perheet ja päivähoidon työntekijät tarvitsevat tukea, tietoa ja työvälineitä uudenlaisessa ympäristössä toimimiseen.
Monikulttuuriset lapset ja aikuiset päiväkodeissa (MUCCA) -hankkeen tarkoituksena on ollut löytää ja kehittää toimivia monikulttuurisuuskäytäntöjä ja työskentelytapoja päiväkotien arkeen. Hanketoiminnan tavoitteena on tukea uudenlaisen, paremmin niin lasten, perheiden ja työntekijöidenkin tarpeisiin vastaavan toimintakulttuurin muodostumista. Kehittämistoiminnan lähtökohtana oli hankkeessa mukana olleiden helsinkiläispäiväkotien tarpeet. Prosessin myötä tehtiin näkyväksi käytössä olevia toimivia käytänteitä sekä kartoitettiin koettuja kehittämishaasteita ja lisätuen tarpeita. Hanke tarkastelee päiväkotien monikulttuurista ilmiökenttää lasten, heidän perheidensä ja työntekijöiden näkökulmasta.
Hanke käynnistettiin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston ja Helsingin yliopiston Varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen tutkimuskeskuksen yhteishankkeena 1.10.2008 – 31.3.2010. Kehittämisprosessin tuloksia ja päiväkodeista koottuja ja edelleen kehitettyjä toimiviksi todettuja monikulttuurisuuskäytänteitä esitellään Homma hanskassa! -kirjasessa, Kulttuurinen, kielellinen ja katsomuksellinen monimuotoisuus päiväkodissa: haasteita ja mahdollisuuksia -raportissa sekä parhaillaan työstettävissä, tieteellisissä julkaisusarjoissa julkaistavissa artikkeleissa.