Archive for the ‘Uutiset’ Category

Monimuotoinen Helsinki -tapahtuma

maanantai, helmikuu 9th, 2009

Monikulttuuriset lapset ja aikuiset päiväkodeissa (MUCCA) –hanke on osa Helsingin kaupungin Monimuotoisuuden kehittämisohjelmaa. Ohjelman hankkeet esittäytyivät Monimuotoinen Helsinki-tapahtumassa Suvilahden vanhaan voimalaan upeasti restauroidussa Tapahtumakeskus Voimalassa 10.12.2008. Tapahtuma oli houkutellut paikalle runsaasti yleisöä. Sen avasi sivistys- ja henkilöstötoimen johtaja Tuula Haatainen ja puheenvuoroja esittivät mm. toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä ja maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander. Tilaisuuden juonsi Maarit Tastula. Speaker’s Cornerissa kuultiin tarinoita monimuotoisista työyhteisöistä. Illan musiikista vastasivat Salla Hakkola ja Norlan ‘El misionario’.

Kulttuurien moninaisuus päiväkodin arjessa -seminaari

sunnuntai, helmikuu 8th, 2009

MUCCA-hankkeen avausseminaari Kulttuurien moninaisuus päiväkodin arjessa järjestettiin 2.12.2008 Helsingin yliopistolla. Osallistujia oli yli 70, pääosin Helsingin kaupungin päiväkotien henkilökuntaa, mutta myös päivähoidon kehittämisestä vastaavia toimijoita pääkaupunkiseudulta sekä lastentarhanopettajaopiskelijoita.

12.00–12.15
Seminaarin avaus (Aud. 107, Siltavuorenpenger 20 A)
Arniika Kuusisto, Projektitutkija, MUCCA-hanke
Mikko Ojala, Esi- ja alkuopetuksen didaktiikan professori, Soveltavan kasvatustieteen laitos, Helsingin yliopisto

12.15–13.00
’Kulttuurien kohtaamisen taidot varhaiskasvatuksessa’
Katjamaria Halme-Kivinen
, Monikulttuurisen päivähoidon konsultoiva erityislastentarhanopettaja, Espoon kaupunki

13.00–13.45
‘Näkökulmia lapsen kuulemiseen monikulttuurisen päiväkodin arjessa’,
Marjatta Kalliala, FT, Kulttuuriorientaation lehtori, Soveltavan kasvatustieteen laitos, Helsingin yliopisto

13.45–14.15
Kahvitarjoilu

14.15–15.00
‘Tasa-arvo monikulttuurisessa kasvatustyössä’,
Veronika Honkasalo
, Tutkija, Nuorisotutkimusverkosto

15.00–15.45
‘Taidekasvatus monikulttuurisessa päiväkodissa’,
Helena Oikarinen-Jabai
, Taiteen tohtori

15.45–16.00
Keskustelua ja seminaarin päätös

Mucca-hanke sai kotisivut

keskiviikko, tammikuu 7th, 2009

Monikulttuuriset lapset ja aikuiset päiväkodeissa -hanke on saanut kotisivut. Tästä lähtien hankkeeseen liittyvä uutisointi ja materiaali löytyy täältä.