Monikulttuuriset lapset ja aikuiset päiväkodeissa (MUCCA) –hanke on osa Helsingin kaupungin Monimuotoisuuden kehittämisohjelmaa. Ohjelman hankkeet esittäytyivät Monimuotoinen Helsinki-tapahtumassa Suvilahden vanhaan voimalaan upeasti restauroidussa Tapahtumakeskus Voimalassa 10.12.2008. Tapahtuma oli houkutellut paikalle runsaasti yleisöä. Sen avasi sivistys- ja henkilöstötoimen johtaja Tuula Haatainen ja puheenvuoroja esittivät mm. toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä ja maahanmuuttoasioiden johtaja Annika Forsander. Tilaisuuden juonsi Maarit Tastula. Speaker’s Cornerissa kuultiin tarinoita monimuotoisista työyhteisöistä. Illan musiikista vastasivat Salla Hakkola ja Norlan ‘El misionario’.
Kulttuurien moninaisuus päiväkodin arjessa -seminaari
MUCCA-hankkeen avausseminaari Kulttuurien moninaisuus päiväkodin arjessa järjestettiin 2.12.2008 Helsingin yliopistolla. Osallistujia oli yli 70, pääosin Helsingin kaupungin päiväkotien henkilökuntaa, mutta myös päivähoidon kehittämisestä vastaavia toimijoita pääkaupunkiseudulta sekä lastentarhanopettajaopiskelijoita.
12.00–12.15
Seminaarin avaus (Aud. 107, Siltavuorenpenger 20 A)
Arniika Kuusisto, Projektitutkija, MUCCA-hanke
Mikko Ojala, Esi- ja alkuopetuksen didaktiikan professori, Soveltavan kasvatustieteen laitos, Helsingin yliopisto
12.15–13.00
’Kulttuurien kohtaamisen taidot varhaiskasvatuksessa’
Katjamaria Halme-Kivinen, Monikulttuurisen päivähoidon konsultoiva erityislastentarhanopettaja, Espoon kaupunki
13.00–13.45
‘Näkökulmia lapsen kuulemiseen monikulttuurisen päiväkodin arjessa’,
Marjatta Kalliala, FT, Kulttuuriorientaation lehtori, Soveltavan kasvatustieteen laitos, Helsingin yliopisto
13.45–14.15
Kahvitarjoilu
14.15–15.00
‘Tasa-arvo monikulttuurisessa kasvatustyössä’,
Veronika Honkasalo, Tutkija, Nuorisotutkimusverkosto
15.00–15.45
‘Taidekasvatus monikulttuurisessa päiväkodissa’,
Helena Oikarinen-Jabai, Taiteen tohtori
15.45–16.00
Keskustelua ja seminaarin päätös
Tähän mennessä tapahtunutta
Helsingin kaupungin sosiaaliviraston Hallinto- ja kehittämiskeskuksen Monikulttuuriset lapset ja aikuiset päiväkodeissa (MUCCA)-hanke käynnistyi 1.10.2008. Se toteutetaan yhteistyössä Helsingin yliopiston Varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen tutkimuskeskuksen kanssa, ja siinä on mukana neljä monikulttuurista helsinkiläistä päiväkotia.
Hankkeen toteutuksesta vastaa projektitutkija Arniika Kuusisto (KM), ja sen ohjausryhmään (2008-2009) kuuluvat kehittämispäällikkö Eija Bergman, (Hallinto- ja kehittämiskeskus, Helsingin kaupungin sosiaalivirasto), professori Mikko Ojala (Varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen tutkimuskeskus, Helsingin yliopisto), tutkimusjohtaja Leena Suurpää, (Nuorisotutkimusverkosto), tutkija Veronika Honkasalo, (Nuorisotutkimusverkosto) ja kehittämiskonsultti Nina Onufriew (Helsingin kaupungin sosiaalivirasto). Mucca-hankkeella on myös vahvat sidokset muiden Helsingin kaupungin monimuotoisuuden kehittämisohjelman hankkeiden, erityisesti Lasten kotikielen opetuksen mallien kehittäminen päivähoidossa -hankkeen (kehittämiskonsultti Nina Onufriew), pääkaupunkiseudulla laajemmin toteutettavan VKK-Metro -hankkeen sekä kansainvälisen Includ-Ed -hankkeen (Suomen osuuden koordinoi prof. Mikko Ojala) kanssa.
Syksyn 2008 aikana Mucca-hankkeessa tutkimuspäiväkodeissa järjestettiin monikulttuurisen toimintaympäristön tämänhetkisiä toimintamalleja ja kehittämishaasteita tarkastelevia ryhmäkeskusteluja henkilökunnalle ja päiväkotiyksiköiden johtajille. Keskustelut olivat hyvin antoisia ja niiden lisäksi kerättiin täydentävää tietoa kyselylomakkeilla. Saadun aineiston pohjalta muodostettiin hankkeen toiminnalle keskeisimmät kehittämisalueet, joiden viitekehyksessä tarkempia kehittämiskohteita jatkossa tarkastellaan ja kohdennetaan. Näitä ovat (1) Oppimisympäristö, (2) Lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen sekä (3) Kasvatuskumppanuus.
Mucca-hanke sai kotisivut
Monikulttuuriset lapset ja aikuiset päiväkodeissa -hanke on saanut kotisivut. Tästä lähtien hankkeeseen liittyvä uutisointi ja materiaali löytyy täältä.